maanantai 5. lokakuuta 2015

12 asiaa, joita et välttämättä tiedä minusta



1. Mun suosikki ateria päivässä on aamupala, ja siihen liittyy tarkat protokollat. Tasan 100ml neljän viljan hiutaleita, tasan 200ml vettä, siemeniä ja pellavarouhetta. Koko systeemi mikroon ja sitten pakastemarjoja sekaan. Outoa tässä on lisäksi se, että tykkään syödä mun puuron haaleana. Kuuma puuro on jotenkin ällöttävää :D 

2. Mun sisällä elää vieläkin pienisuuri Japani-fani. Rakastan sushia ja muuta japanilaista ruokaa, olen muutenkin kiinnostunut japanilaisesta kulttuurista ja katson vieläkin animea. Suosittelen muuten teille muillekin animea silloin, kun ei jaksa keskittyä elokuvaan tai sarjaan, mutta huvittaa katsoa jotain! :) Huvittaisi myös lähteä cossaamaan joskus. Unelmoin tällä hetkellä uudesta reissusta Japaniin, tällä kertaa itsenäisesti! 

3. Suurin osa teistä varmaan tietää, että olen paljon kuskina. Mutta moniko tietää, että olen ollut pelkästään vuonna 2015 kuskina jo 42 kertaa, joista ainakin 35 kertaa ihan pilkkuun asti. Olin juuri pari viikkoa sitten viikonloppuna juomassa baarissa, ja muistin taas ettei se ole yhtään mun juttu! Kotibileissä ja festareilla sitten ;)








4. Mut valittiin juuri Etelä-Pohjanmaan Opiston oppilaskunnan hallituksen puheenjohtajaksi! Olin aika otettu, että muut valitsivat mut siitä porukasta siihen pestiin, vaikka olisin ollut valmis myös itse tarjoutumaan siihen hommaan :)

5. Mä oon todella laiska siivoamaan ja mun lattia on aina ihan täynnä vaatteita. Tiskaan siinä kohtaa, kun lavuaariin ei mahdu enää mitään tai lusikat loppuu ja pyykkään silloin kun puhtaat sukat loppuu :D En jaksa ikinä pedata sänkyä ja kaikki paikat on täynnä randomeja esineitä, jotka kuuluisivat muihin huoneisiin. 

6. Oon ollut tosi aktiivinen erilaisilla nettisivuilla lähes aina. Olin aktiivinen tytynyymi laudalla aikanaan, hallussa on kahdeksan top-kommenttia riemurasiassa ja esim. oon true youtube hipsteri ja alkanut seuraamaan esim. Jenna Marblesia kun hänellä oli vasta muutama video julkaistuna. Oon siis ollut aina aika perillä internethuumorista, enkä hätkähdä oikein mistään  ja oikeastaan mun omakin huumorintaju on hyvin kieroutunut :D











7. Mua ei pysty "pokaamaan". En tiedä miksi mua alkaa ahdistaa, jos tullaan iskemään. Vaikkei se olisi edes semmosta klassista iskemistä, vaan vaikka ihan vaan tullaan mukavasti juttelemaan ja tyyppi olisi ihan unelma, niin mua ei vaan kiinnosta enää. En voi sille mitään, että mun on pakko saada tehdä itse aloite ja vielä parempi, mitä etäisempi ja vähemmän kiinnostuneelta vaikuttava kyseinen tyyppi on. Jopa Tinderissä, silloin harvoin kun käytän sitä, poistan useimmiten sellaiset matchit, jotka tulevat ensin juttelemaan :D Tämä on todella ärsyttävää, enkä millään tapaa nauti tästä. Jos joku siis sattuu luulemaan, että tämä on joku tietoinen päätös olla muka niin jalustalla että kuvittelee, ettei ole iskettävissä, niin kyse ei ole siitä. En mahda tälle mitään! 

8. Olen ollut lähes koko elämäni jäätävä fantasia-genren fani. Oon lukenut ainakin yli 100 fantasia kirjaa ja leffoissa mennään varmaankin samoissa lukemissa. Rakastan sitä tunnetta, kun fantasian kautta pääsee täysin uusiin maailmoihin, niistä saa jotenkin niin paljon enemmän irti ja ovat viihdearvoltaankin parempia kuin realistiset teokset. Oon esimerkiksi katsonut Lord of the Rings:ien kaikki pidennetyt versiot (4h/kpl) ja kaikkien lisämateriaalit (4h/kpl) ainakin kolmesti ja lyhennetyt versiot ja otoksia lisämateriaaleista vaikka kuinka monesti. Mun oli pakko ostaa Breaking Dawn (Twilightin viimeinen kirja) ensin englanniksi koska en jaksanut odottaa suomennosta ja myöhemmin silti vielä suomeksi, sillä halusin lukea sen myös niin, että ymmärrän jokaisen sanan. Seuraan Harry Potter -maailmaa lähes päivittäin ja rakastan HP fanfictionia. Voisin puhua aiheesta fantasia vaikka ikuisuuden, mutta eiköhän tämä piisaa ;)

9. Mulla on todella tarkkoja rutiineja. Siis semmoisia, että kun teen jotain, ne pitää tehdä tietyllä tavalla ja tietyssä järjestyksessä. Hyviä esimerkkejä ovat meikkaus, aamu- ja iltarutiinit, kännykän selailu ja siivous (etenkin tiskaus). Teen asiat lähes aina nämä asiat samalla tavalla. Toki esim. joskus meikkaan enemmän kuin tavallisesti, mutta niilläkin meikeillä on sitten tietyt välit. Jos vaikka käytän huulipunaa, niin on tietty väli milloin sitä laitetaan. 










10. Mun yksi käyetyimmistä sovelluksista on ihan kännykän muistio. Tykkään tehdä sinne etenkin erilaisia listoja, esim. että mitä pakkaan viikonlopuksi, mitä asioita pitää tehdä huomenna, postausideoita, hyviä biisejä/kirjoja/elokuvia, lainauksia ja biisien sanoja, sekä vaikkapa tärkeitä lukuja. (tämänkin postauksen 12 kohtaa löytyy listattuna sieltä, ja sitten kirjoitan vaan lisää sisältöä aiheeseen liittyen)

11. Mua kiinnostaa monet ns. "miehiset" jutut, kuten videopelit, armeija, autot ja penkkiurheilu. En enää muista, että aloinko lapsena pyörimään poikaporukoissa koska ns. poikien jutut kiinnosti, vai ovatko ne alkaneet kiinnostaa, koska olen aina ollut niin paljon tekemisissä miesten kanssa. Joka tapauksessa jaksan esim. katsoa ja olla kiinnostunut kun toiset pelaa vaikka kuinka monta tuntia putkeen tahansa, ja kotibileissä saatan herkästi eksyä tuntemattomaan poikaporukkaan keskustelemaan inttijutuista. Kaikki edellämainitut aiheet ovat sellaisia, joista haluaisin tietää vieläkin paljon enemmän ja siksi kyselenkin kaverijätkiltä paljon. En tiedä sitten, että onko se ärsyttävää vai ihan kivaa kun joku on kiinnostunut tekemisistä :D 

12. Mulla on vain yksi esine, jolla on tunnearvoa, ja se on tämä kaulakoru joka mulla on kaulassa näissäkin kuvissa. Sain sen 18-vuotis synttärilahjaksi kummisedältäni Hannulta, enkä ole ottanut tätä pois kuin pari kertaa :) Välillä hätäännyn, kun tuo S-kirjain on kääntynyt taakse, enkä tunne sitä ja pelkään korun hävinneen!









Oliko mikään näistä yllättävä tai muuten vaan uutta tietoa? :)






Kisses, Silja





6 kommenttia:

  1. Ihana ja niin aito oot!
    Meillä siis mahtoi olla erään kerran kaamea tiskivuori, kun olit tiskannut astiat!
    Vaikka inhoat sitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!! :) Kuka oot murusein? Nimittäin jos tiskaan jonkun astiat niin silloin mulla on suuri halu ilahduttaa ja auttaa toista!

      Poista
  2. Tykkään sun blogista tosi paljon! Oot niin rehellinen ja itsevarma😊 olis kiva joskus lukea postaus sun suhtautumisesta itseesi tai ylipäätänsä jotain syvällistä itsetunnosta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Whii kiitoksia paljon! :) Hmmm mielenkiintoinen aihe, katsotaan jos saisin joskus postauksen verran tekstiä aikaiseksi! Kiitis ehdotuksesta :)

      Poista
  3. Hienot silmälasit! Ehdottomasti kauniimpi olet lasit päässä kuin ilman. Ota jotain lähikuvia kehyksistä, olisi mukava nähdä. Monesti muovikehyksissä on hienoja yksityiskohtia kuten esim. värejä kerroksittain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Vois koittaa saada joihinkin kuviin!

      Poista