tiistai 8. syyskuuta 2015

Täällä taas

Hmm.. hei. En enää tiedä, osaanko kirjoitaa. En enää tiedä, onko minusta pitämään aktiivista blogia. Mutta sen tiedän, että haluan taas yrittää ja vieläkin blogiani on sitkeästi luettu parisataa kertaa päivässä, vaikka olen ollut koko vuoden 2015 enemmän tai vähemmän tauolla (enimmäkseen enemmän). Muutin blogin ulkoasun myös taas mieleiseksi ja ajattelin avata sivun Facebook:iin, joten teidänkin jotka ette ole kirjautunut bloggeriin, on helpompi seurata blogin menoa. Aloitan vaikka kertomalla, mitä minulle on kuulunut viimeisimmän Läksiäiset-postauksen jälkeen :)

Muutin siis Helsinkiin maaliskuun lopulla, juuri kirjoitusten jälkeen. Asuin Koskelassa halvassa kahden hengen solussa, puolen tunnin bussimatkan päässä Ruoholahdesta, jossa opsikelin. MaFy-Valmennus oli todellakin hyvä valmennuskurssi, ja vietin todella hauskat kaksi kuukautta opettajien ja meidän "teho kvartetin" ansiosta. Pääsykokeissa tuli käytyä Tampereella, en enää muista pisteitä, mutta ei mennyt huonosti, eikä hyvinkään, aika sen hetkisen tason mukaisesti ja se oli se mikä minulle riittikin! Siitä muutto takaisin Lapualle ja valmistautumaan ylioppilasjuhliin. Yo-päivä oli aivan ihana ja riemukas päivä. Voisipa sen elää uudelleen! Juhlien jälkeen muutama päivä vapaata ja aloitin työt Lapuan Halpa-Hallissa osastomyyjänä koti- ja vapaa-ajanosastolla. Kesä meni todella nopeasti ja 12.8 aloitin opiskelut täällä Ilmajoella EP-Opistolla, lääketieteen linjalla. Muutin tänne vuokralle rivitalokaksioon, ja olen viihtynyt täällä hyvin :) Elämässä menee hyvin. Tällä hetkellä on vain liian vähän aikaa kaikille kavereilleni ja se harmittaa! Tämä on ainut huono puoli siinä, että on paljon tärkeitä ystäviä elämässä ympäri Suomen (ja Suomen ulkopuolella)

Mulla olis muutamia postausehdotuksia, kiinnostaisiko näistä mikään?

  • Elämä Helsingissä
  • Yo-juhlat
  • Himos Juhannus
  • Kirppislöytöjä
  • "Näitä asioita et tiennyt minusta"
  • Syvällisempi postaus, eräästä mun näkemyksestä
  • Uusi koti
  • Joku muu, mikä? (hah, just niinkun kaikissa koulun kyselyissä)


Ainiin, ja jos joku tulee lukemaan mun blogia nytten ensimmäistä kertaa, niin suosittelen vilkaisemaan nämä kolme postausta:

  1. Kysymyspostauksen vastaukset Näistä vastauksista saa tietää yleisiä juttuja musta. Postaus on melkein vuoden vanha, mutta harva asia on muuttunut.
  2. Opin rakastamaan kurvejani Mun suosituin postaus. Tästä sain ihan älyttömästi hyvää palautetta; kommenteissa, facessa ja ihan kasvotusten, tutuilta ja tuntemattomilta.
  3. Kaukana täydellisestä Toisiksi suosituin ja syvällisin postaukseni. Tästäkin sain paljon tsemppaavaa kommenttia! 








Kisses, Silja

16 kommenttia:

  1. Himos juhannus ja "näitä asioita et tiennyt minusta" kuulostaa mielenkiintoselta! :)

    VastaaPoista
  2. Elämä Helsingissä! Oon muuttamassa Helsinkiin, ja haluaisin vähän kuulla sun näkökulmaa kaikesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! :) Mä oon kyllä jo kerinny unohtaa yksityiskohtia, mutta kirjottelen kaikesta mitä muistan :)

      Poista
  3. KIVA ETTÄ KIRJOITAT TAAS!!
    Elämä Helsingissä, Yo-juhlat ja etenkin tuo Himos Juhannus postaus olisi tosi kiva saada! Olitko kesällä muilla festareilla? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla, että lukijoita säilynyt :) Onnistuu! Olin Provinssissa ja Vauhtiajoilla :)

      Poista
  4. Kai sä uuden kodin esittelet

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Toteutan siis kaikki postaukset! :) Kiva kuulla että kiinnostaa:)

      Poista
  6. Oi ihanaa että kirjoittelet taas! :) Jokainen noista postauksista kuulostaa hyvältä, joten mun puolesta saat tehdä vaikka kaikki! :D♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla <3 Joo, todennäköisesti kirjoittelen nuo kaikki! :)

      Poista