sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Kaukana täydellisestä

Mä olin suunnitellut tekeväni tänään postauksen mun treenituloksista. Tai siis laittaa kuvia siitä, mikä on mun tän hetkinen tilanne kropassa. Mutta tajusin, etten halua laittaa niitä kuvia tänne. Viimeksi kun lisäsin kuvia mun kehityksestä, mut ymmärrettiin ihan väärin. Mä selkeästi sanoin, että tiedän mun kehossa olevan vielä tosi paljon muokattavaa, ja että kuvat on oikeastaan tarkoitettu tulevaisuuden varalle, että voi tehdä vertailua. Silti mun oletettiin lisäävän ne sen takia, että luulin olevani jotenkin ylihyvässä kunnossa. Yritin vaan olla rehellinen mun sen hetkisestä kehityksestä. Lisäksi useimmat löysi siitä hyvän keinon haukkua mun ulkosia heikkouksia. Eihän semmosta halua uudelleen.

I've tried so hard
And got so far
But in the end
It doesn't even matter

Mä kirjotan täällä blogissa suurimmaksi osaksi positiivisista asoista. Kerron asioista jotka ovat elämässäni hyvin, asoita joissa olen onnistunut, tilanteita jotka ovat tuntuneet hyviltä, asioita joista olen itsessäni ylpeä. Korostan siis positiivisia asioita ja jätän negatiiviset pohdinnat vähemmälle. Miksikö? Yksinomaan siksi, että olen päättänyt pysyä positiivisena, enkä antaa valtaa elämäni negatiivisille asioille. En siksi, että kuvittelisin missään määrin olevani jotenkin täydellinen tai muita parempi!

Give me the right
to be heard,
To be seen, 
to be loved, 
to be free,
To be everything I need 
to be me,
To be safe, 
to believe in something

Mä tiedän mussa olevan pitkä liuta ulkonäköön ja luonteeseen liittyviä vikoja. En vaan tykkää puhua niistä aina, sillä puhun mielummin asioista, joihin olen tyytyväinen. Haluan kuitenkin osoittaa, etten kuvittele olevani täydellinen. Kaikista alla olevista asioista voisin valittaa vaikka joka postauksessa, mutta johtaisiko se mihinkään, että joka postauksessa vaan luettelisin mun heikkouksia. 

Mulla on lyhyet tappijalat. Voi kuinka haluaisinkaan pidemmät jalat! Sille en kuitenkaan mitään voi. Multa löytyy läskiä lihasten päältä, ja mun lihakset on liian pienet vielä. En oo syntynyt täydelliseksi fitnessmimmiksi siiskään, enkä kuvittele omaavani sellaista kroppaakaan. Mulla on melko huono iho kasvoissa, ja joudun meikillä peittämään mun ihon virheitä aikalailla. Mulla oli myös joskus akne selässä, mutta onnekseni sain sen pois. Mulla on tosi pyöreät kasvot ja inhottavat läskiposket. Kun katon alaspäin, mulle tulee tän takia jopa kaksari :D Häpeän ihan tosi paljon mun syntymämerkkiä, jota oon käyny poistattamassakin tosi kivuliaalla laserhoidolla. Mun hiukset on semmoset, että ne littaantuu aina päätä myöden. Ihailen semmosia tuuheita ja ilmavia hiuksia! Mulla on myös vinot ja epätasaiset alahampaat. 

Little bit lost and
A little bit lonely
Little bit cold here
A little bit feared

Mä puhun aivan liikaa, ja ehdottomasti liian lujaa. Mä en aina oikein mieti, mitä puhun, ja saatan sanoa asioita väärin ja sellaista mitä en tarkoita ihan niin. Joskus sanon jopa jotain loukkaavaa tämän takia, vaikka todellakaan ei ole tarkoitus. Kännissä kaikki nämä piirteet lisääntyvät. Mä jätän asiat aina ihan viime tippaan ja myöhästelen. Monet varmasti kokee, että teen niin koska en välitä. Oon typerän naiivi ja sinisilmäinen usein. Haluan uskoa hyvään, ja siksi sitten en tajua asioiden todellista kantaa. Mulla myös puuttuu maalaisjärki monissa tilanteissa. Mulla on tosi vahvat mielipiteet, ja väitellessä mielipideasioista kuvittelen oman mielipiteeni turhan helposti olevan se ainoa totuus. Ja nämä ovat vain esimerkkejä. 

But I hold on
And I
Feel strong
And I
Know that I can

On myös paljon asioita, jotka tekee mut enemmän tai vähemmän surulliseksi ihan joka päivä. En kuitenkaan halua valittaa niistä täällä, koska monilla on paljon suurempiakin ongelmia, ja tämä saisi mun pohdiskelut kuulostamaan vain turhalta valittamiselta. Jotenkin kuitenkin haluan puhua näistä asioista tässä. Että te tietäisitte, että vaikka annankin täälä mun elämästä tosi positiivisen vaikutelman, ei mun elämä kuitenkaan ole läheskään täydellistä. Alla olevista jutuista monet on semmosia, mitä illalla pohtiessa on saanu jopa vedet silmiin:

It's OK for you to hate me
For all the things I've done
I've made a few mistakes
But I'm not the only one

Yläasteella mulle paljastu, että mun lähimmät kaverit haukku mua kaiken aikaa, eivätkä oikeastaan edes pitäneet musta. Se oli osa tätä mun typerää sinisilmäisyyttä, että olin yksinkertaisesti liian naiivi tajuamaan tätä tarpeeksi aikaisin. Tätä tapahtuu myös nykyään: on ahdistavaa ajatella, että ihminen joka on mulle niin täysin mukava, tai jota en edes tunne ollenkaan, voi kuitenkin mun selän takana haukkua ja puhua pahaa. Ja tää ei oo mitenkään harvinaista. Yks päivä mun reenit meni niin huonosti, että istuin EasyFitin lattialla ja itkin. Olin kauhen pettynyt itseeni ja mua suututti etten pystynyt parempaan. Myös päivät, jolloin lipsun mun ruokavalion saa mut pettymään tosi lujaa itteeni. Mä tiedän, etten oo se tärkein ihminen kellekkään muulle, kuin mun vanhemmille. Välillä se tuntuu oikeastaan yllättävän pahaltakin tajuta, että oon mun läheisimmille monesti vasta se varavaihtoehto. Mulla on turhan usein myös semmoinen olo, etten kuulu oikein minnekään. Se luo semmosen fiiliksen, että oon yksinäinen vaikken ookkaan yksin. Eniten mua kuitenkin harmittaa se, ettei mua hyväksytä sellaisena kuin oon. Välillä mun suurin toive on se, että ihmiset näkis ennemmin mun hyvät puolet, kuin ne huonot. Tällä hetkellä kuitenkin koen, että vaikka mä mitä tekisin, siitä keksitään vain negatiivinen puoli:

Was there ever any question
On how much I could take? 
You kept feeding me your bullshit
Hoping I would break
Is there anybody out there? 
Is there anyone who cares? 
Is there anybody listening? 

Kun mä treenaan, ihmiset pitää mua pinnallisena, ja ajattelevat mun pitävän itseäni jotenkin muita parempana koska treenaan. Jos mä en treenaisi, niin mulle sanottaisiin "Sun pitäis kyllä reenata, kun oot tommonen läski". Vaikka mä oon ihan normaalipainoinen ja -kroppainen tyttö, niin mun ulkonäköä haukutaan. "Läski maha. Läskit käsivarret. Ällöttävät lihavat ja lyhyet jalat. Liian iso perse..." Ja sitten kun mä treenaan muuttaakseni kehoani paremmaksi, niin oon ihan surkea ja laiska, koska mulla tulee tuloksia niin hitaasti. Jos olisin ylipainoinen, mua vasta haukuttaiisinkin lihavaksi. Jos olisin laiha, olisin luuranko ja liian littana ja muodot puuttuisi. Ja tiedän, että kun viimein saavutan oman unelmakroppani tulen olemaan "liian lihaksikas ja näytän ihan mieheltä". Ja jos kerron oman kauneusihanteeni olevan lihaksikas, automaattisesti haukun kaikkia laihoja ihmisiä. Jos joku muu puhuu elämänsä hyvistä asioista, tai jostain mikä on poikkeuksellisen hyvin, niin ihmiset ovat onnellisia tämän henkilön puolesta. Kun mä puhun, olenkin ylimielinen ja itseni muiden yläpuolelle asettava. Jos joku muu lisää kuvan vähissä vaatteissa jonnekin, kuvassa ei ole mitään vikaa. Kun minä lisään, olen nolo, ällöttävä ja itserakas. Kun kehun vanhempiani, ja kerron arvostavani heitä, yritän osoittaa muille kuinka meidän elämä on täydellistä. Kun muut kehuu, heitä pidetään hyvin kasvatettuina ja ihanina ihmisinä. Kun sanon pyytäväni joululahjaksi kolmea lahjaa, niin sekin mielletään heti sellaiseksi, että yritän osoittaa kuinka hyvä ihminen olen. Koska pukeudun välillä klassisesti, näytän ihan 30v kotiäidiltä, eikä se sovi ikäiselleni. Jos pukeutuisin aina massan mukana, olisin kuitenkin tylsä massateini. Koska kuuntelen välillä metallia, olen vain huomionhakuinen omalla musiikkimaullani. Koska vanhemmillani on varaa antaa rahaa asioihin joita tarvitsen, olen pilalle hemmoteltu kermaperse kersa, joka ei ikinä opi itse huolehtimaan itsestään. Jos vanhempani eivät antaisi rahaa, heitä pidettäisiin ilkeinä ja itsekkäinä, ja ihmeteltäisiin miksei voi antaa rahaa lapselleen, jos sitä kerta olisi antaa. Koska annetaan perheenä rahaa hyväntekeväisyyteen, ollaan joko outoja ja tyhmiä, tai yritetään tuoda esille kuinka oltaisiin parempia ihmisiä kuin muut. Jos emme antaisi, meitä pidettäisiin itsekkäinä ja ahneina. Kun yritän ajatella järkevästi ja panostaa laadukkaisiin tuotteisiin, olen ylimielinen ja kehuskelen meidän rahoilla. 

Tätä listaa voisin jatkaa vaikka kuinka. Kuitenkin suunnilleen kaikki mitä teen, on jollain tapaa väärin ja kaikki tekemiseni tarkoittaa sitä, että olen ylimielinen, itserakas ja kuvittelen olevani jotenkin muiden yläpuolla tai täydellinen. 

My friend,
watch out for the traitors. 
I see them but I try to close my eyes for the haters.

Tiivistän nyt vähän tätä tekstiä: Tiedän että mussa on virheitä ja että mun elämässä tapahtuu paljon ikävämpiäkin asioita, mutta haluan pysyä positiivisena ja jättää negatiiviset jutut sikseen, enkä miettiä niitä liikaa. Teiltä toivoisin, että hyväksyisitte mut omanlaisenani, ettekä aina etsisi kaikesta mitä teen jotain vikaa! Se ei nimittäin tunnu hyvältä, ei varmasti kenestäkään. 



Tuli vähän pitkä teksti, kiitos jos luit :)













Kisses, Silja



97 kommenttia:

  1. Aivan sairaan hyvä teksti tämä! Faktahan on se että maailma on täynnä kateellisia mielensäpahoittaja ihmisperseitä jotka saa sen oman erektionsa siitä muille aukomisesta. Ennemmin itsevarmana eteenpäin ku epävarmana jarrutellen.
    Mielettömän hyvä teksti kyllä. Ja siis, oothän sä ny saatanan kuuma kuitenki, eikä treenaaminen sitä poista ^^
    "Keep ya head up!"

    VastaaPoista
  2. Vitsi tää oli huippu teksti! En tiiä muistatko ku käytiin sama fifteen leiri espanjassa joskus aikoinaan ja kieltämättä jäit äänekkäänä ihmisenä mieleen haha :-D Sit joskus sun facebookista bongasin sun blogin ja oon tykänny lueskella ja varsinkin tää teksti kyl muutti mun käsitykset susta ihan täysin! Tai ei nyt ihan täysin, kyl sun muutkin postaukset on antanu susta tosi kypsän nuoren kuvan mut tää varsinkin! Sekin vielä, että uskalsit mainita noi kaikki jutut tässä postauksessa huh propsit! :-) ihanaa joulua silja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai mä hei muistan!! :D Ihanaa kuulla, että tällä oli oikeasti jotain merkitystä! :) Sulle myös ihanaa joulua! <3

      Poista
  3. Mieletön teksti. Mä näen sut nyt ihan eri valossa, oli se tarpeen, tai ei. Oon pahoillani. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Se oli tän postauksen tavoitekin! Ihanaa että tällä oli vaikutus! (:

      Poista
  4. Silja =) Katso maailmaaa enkelin silmin niin voit nähdä sen kauneuden <3 Aina on ja tulee olemaan ihmisiä jotka inhoaa meitä positiivisia,mutta ei anneta sen masentaa!Kirjoitit niin upeasti ja tunnen myös tuon elämän raakuuden!Olet kaunis ulkoisesti ja sisäisesti ja oli ihana tavata sinut ja olisi ihana tutustua paremmin!Lämmintä ja rakkauden täyteistä joulua <3 Terhi Silto =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Terhi! Säkin olet vahva nainen! Toivottavasti nähdään uutena vuotena :) Oikein ihanaa joulua myös teidän perheelle <3

      Poista
  5. Hyvä teksti! Ikävä kyllä samaistuin melko moneen kohtaan :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :)) Noh, täälä on ainakin joku joka ymmärtää :<

      Poista
  6. Tää teksti oli asiaa! Ja ton vois aika monikin ihminen lisätä blogiinsa/fb, mä ainaki löysin itseni tuosta tekstistä kun luin sitä. Oot ihan hurjan mahtava ihminen kun jaksat olla positiivinen, siihen ei moni pystyis. :-) Pidä pää ylhäällä !♥

    Terveisin. Niina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla, kiitos paljon! :) Niin mä pyrin tekemään, pidä sinä myös ! <3

      Poista
  7. ihan huippu teksti! :)

    VastaaPoista
  8. Liikutit mua tosi paljon sun tekstillä. Muista silja et sä oot vahva nainen ♥!!! Älä anna ilkeiden ihmisten muuttaa sua.

    VastaaPoista
  9. Tsemppiä treeneihin.Tsemppiä elämään.Aivan super hyvin kirjoittelet. Ja tosi kaunis nuori nainen olet.Hyvää Joulua.

    VastaaPoista
  10. Tsemppiä elämään.Tsemppiä treeneihin.Loistavasti kirjoittelet.Tunnollisesti näytät treenaavan.Saat arvostaa itseäsi.Ja myös ilman suorituksia.Kaunis nainen olet.Toivottelen oikein mukavaa Joulun aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää joulua myös sinulle, kommentti tuli vahingossa kahdesti :-)!

      Poista
  11. Ole oma itsesi vaan! Pidä lippu korkealla ja keskity mukaviin asioihin, niin kuin kerroit tekeväsikin. Olet minusta oikein esimerkillinen. :)

    VastaaPoista
  12. Olihan toi aika suora teksti ja mun mielestä tällästä sais olla enemmänkin, tekstiä joka on suoraan sydämmestä ja kertoo susta oikeasti jotain. :)

    Tohon aiemman anon kommenttiin tosin; miksi kaikki pitää olla aina kateutta? En mä jotenkin jaksa uskoa että kaikki haukkuvat anot on kateellisia. Jos ajattelee kokoajan että kaikki on sulle kateellisia jostain, niin pian sä oikeasti asetat ittes muiden yläpuolelle ja luulet että oot niitä parempi. Eikä tätä siis oo tarkotettu pelkästään sulle Silja, vaan ihan kaikille yleiseks elämänohjeeksi. :) Ai niin ja kateuttakin on monenlaista.

    Mä oon esimerkiksi kateellinen siitä että joku muu kun meikä saa viedä sut joskus syömään. Silti onnellinen siitä että joku sen tekee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään usko että kaikki mulle olisivat kateellisia! Osa on, osa vaan pitää mua ärsyttävänä ja osalla on asennevamma lähtien koko elämään.

      Raasu toi loppu, kiitos paljon kommentista! :)

      Poista
  13. Voi että, tämä postaus sai mut itkemään, tuntuu oikeasti niin pahalta sun puolesta. Mä tiedän sut jotenkin ja ollaan joskus yläasteen aikana pari sanaa vaihdettukin, mutta en ole sitten sen paremmin tutustunut. Jo silloin susta liikku kauheita juoruja ja susta puhuttiin pahaa varmaan enemmän kuin kenestäkään muusta. Ihmettelen vain että miksi? Jo silloin sain susta kuvan, että oot ihan mukava ja positiivinen tyttö, ja tämän blogin myötä se vaikutelma on vain vahvistunut. On oikeasti liikaa blogeja, joissa kaikki vaan kertoo siitä, mikä heidän asiassaan on huonosti ja mikä heitä ärsyttää. Tämä blogi taas on minusta iloinen ja positiivinen ja täynnä itseluottamusta. Oikeasti silja, jos olisin sinä niin olisin lopettanut tämän blogin pidon aikoja sitten(omaan huonon itsetunnon), olet nimittäin saanut kestää täällä niin monet haukut, jotkut sinä niistä kommenteissa julkaisetkin, mutta osaan vain kuvitella kuinka paljon ja millaista tekstiä olet jättänyt julkaisematta. Oikeasti, mistä tämä kaikki viha sinua kohtaan kumpuaa? Itsekin tiedän monta ihmistä, jotka eivät ole kanssasi tekemisissä, mutta silti he tuntuvat inhoavan sinua. Mietin vain että johtuuko se kateudesta? Se on varmaan se ainut "järkevä" syy kaikelle vihalle.
    Kysymys kaikille anoille vihaajille jos luette tätä: mitä Siljan pitäisi tehdä että olisitte iloisia? Alkaa valittamaan täällä kaikesta, mikä on huonosti hänen elämässään, jotta huomaatte että hänellä on paha olla? Vai haluatteko Siljan lopettavan tämän blogin kokonaan? Miksi oikeasti edes haluatte lyödä maahan sen ainoan joka jaksaa nauttia elämästä ja pysyä positiivisena? Minusta tuo ominaisuus on ainakin ihailtavaa. Kuinka ihmiset oikeasti pystyvät olemaan niin julmia, että he yrittävät vain kaikin keinoin pahoittaa toisen mielen? Siljakin on vain ihminen, eikä mikään sellainen, jota voi vain käydä haukkumassa silloin kun teillä itsellä menee huonosti. Oikeasti jos ette pidä siljasta tai tämä blogi on mielestänne ihan paska, niin lopettakaa sitten ihmeessä tämän lukeminen.
    Ehkä lopetan nyt tämän saarnaamiseni tähän. Haluan vain vielä silja sanoa, että olet upea nuori nainen ja todella vahvaa tekoa, kun jaksat kestää ilkeitä ihmisiä. Toivottavasti jaksat pitää elämän asenteesi ja pysyä positiivisena kaikesta pahasta huolimatta. Hyvää jatkoa sinulle ja anteeksi kilometriviestini! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voooih, miten ihana kommentti! Mä haluan aina toivoa että ihmiset tekisivät näitä juttuja kateuksissaan, kuin että olisivat oikeasti niin ilkeitä ihmisiä. Tää on taas tätä mun sinisilmäsyyttä ja naiiviutta :D Ja ihanaa että jaksoit laittaa noin pitkän viestin, hyvää joulua! <3

      Poista
  14. Tyttö sinä olet tähti ♥ ! Mä pystyn samaistumaan sun tilanteeseen kavereiden ja treenauksen suhteen. Täällä blogimaailmassa täytyy olla tosi varovainen mitä julkaisee ja kokoajan saa pahoittaa mieltään toisten kommenteista.. Voisin kirjottaa sulle hitonmoisen romaanin, koska oikeesti sun story on just niinku mun omasta elämästä!! Toisaalta ihana, että tälläsiä mietteitä on muillakin. Positiivisena pysyminen on kaiken A&O jokaisessa tilanteessa. Me jokainen ollaa ihania ja mahtavia yksilöitä tietyllä tavalla ja mä arvostan sun mielipiteitä ja avoimuutta täällä blogissa. Harmi, etten oo törmännyt vielä treeneissä suhun. Nainen hei, sulla on upea kroppa ♥! Keep on going. Sä teet sun unelmista totta ja mä tiedän sen. Oot hurjan suuri roolimalli monelle nuorelle treenaajalle.

    xoxo oonae

    VastaaPoista
  15. Nyt ylös sieltä pohjamudista, oot aivan upea mimmi! Kukaan ei ole täydellinen ja jokaisen elämään kuuluu myös vastoinkäymiset ja epäonnistumiset. Omaa käytöstä kannattaa toki pohtia ja ottaa opikseen, muuttuminen on vaan aika hidasta.. Olet aivan oikealla tiellä, kuntoilu ja terveet elämäntavat + vähän herkuttelua ja hemmottelua sekä panostaminen itselle tärkeisiin asioihin ja unelmiin vievät kohti onnellista elämää. Onni täytyy jokaisen itse löytää, se ei tule muiden kautta. Hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyvin sanottu! Kiitos paljon ja hyvää joulua! <3

      Poista
  16. Mulle tuli aivan itku! Osaksi siksi että pystyn samaistua ja osaksi siksi että tajuaa kuinka hirveä ihminen itse on. Mieletön teksti! Sai miettimään monia asioita. Hyvä sä, jatka samaa rataa!! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, mun tekstillä siis oli merkitystä!:) Kiitos oikein paljon! <3

      Poista
  17. Tosi hyvä kirjoitus. Pidä pää ylhäällä (mutta ei nenä pystys;) ja stay strong. Muilla on vaan vaikeaa. Itse tiedät itsesi parhaiten.

    VastaaPoista
  18. Silja! Aivan mieletön teksti! Upeeta että uskallat olla noin avoin! Se kuinka positiivinen oot tarttuu myös muihin! :)

    VastaaPoista
  19. hyvä teksti :)! Ootko miettiny että poistaisit anonyymeiltä oikeuden kommentoida?:) koska jos eivät uskalla nimellä sanoa niin olkoot sitten hiljaa:)! Eikä sen mun mielestä pitäs tarkottaa sit sitä että joo sä et kestä kritiikkiä, eiköhän sen oo jo kaikki nähny että kyllä sä sen oot kestäny vaikka sitten itkulla tai ilman.. Mun pää olis jo räjähtäny aikoja sitten niiden kommenttien takia..

    Rauhallista joulua sulle ja sun perheelle :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon mä joskus miettinyt, mutta suurinosa positiivisistakin kommentoijista on anonyymejä, enkä halua antaa niin paljoa valtaa ilkeille anonyymeille ! :D Kiitos oikein paljon, teille myös! :) <3

      Poista
  20. Hei Silja! Tosi hyvä teksti. Musta sun kroppa on todella upea! Kaikkia ei voi miellyttää, ja jonkun mielestä täydellinen kroppa on toisen mielestä aivan hirveä. Mun mielestä terve ja hyvinvoiva kroppa on täydellinen, oli se sitten muodoltaan laiha, pyöreä, lihaksikas tai mitä tahansa siltä väliltä. Ja sun elämänasenne on ihailtava, toivottavasti jaksat pysyä positiivisena jatkossakin!! Ei tekisi pahaa kellekkään ottaa siitä opikseen, mutta näitä negatiivisia nillittäjiä löytyy aina kaikkialta ja tulee aina löytymään, valitettavasti.

    Löysin sun blogin vasta, ja tää on siis ensimmäinen postaus jonka luin. Kerroit syntymämerkistäsi ja sen poistosta, millainen syntymämerkki sulla on/oli? Mulla on kaulassa todella näkyvän värinen ja kokoinen vaaleanruskea läntti, jota olen suuren osan elämästäni hävennyt, kunnes en enää jaksanut välittää siitä, koska enhän sille mitään voi. Mutta mua rupes kiinnostamaan toi poistaminen, ootko kirjoittanut siitä jotain omaa postausta? Jos et, olisiko sellainen mahdollinen? Helpottavaa kuulla että näitä syntymämerkkejä on muillakin, ja lukisin mielelläni omia kokemuksiasi. :) Ihanaa joulunaikaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentista! :) En mieluusti kirjoita siitä postausta, mutta voin tässä sanoa! Mulla on siis pakarassa semmonen epämääräinen vaaleanpunertava läiskä, tuliluomi on sen virallinen nimi. Sitä kävin näyttämässä täälä Seinäjoella lääkäritalolla, ja sain lähetteen tampereelle. Sitä siis poistettiin semmosella laaserilla, joka sattu tosi paljon, Se vaaleni, muttei lähtenyt kokonaan pois :) Hyvää joulua sulle myös!!

      Poista
  21. Voi silja, älä vaan kuuntele paskanpuhujia. Sulla olis niin oaljon syytä olla itsevarma ja kulkea pää pystyssä. Mun mielestä sä oot fiksu tyttö :) Oot kaunis sisäisesti ja ulkoisesti etkä pelkää toteuttaa unelmias vaikka ne isoja oliski. Oon kuullu tyyppien moittivan sua että "eihän se ees oo kehittyny salilla paljo mitää" mutta kummasti ne ihmiset on samanlaisia kehonkoostumukseltaan, yleensä paljon huonokuntoisempiakin kuin sä. Ja ne on ollut sitä monta vuotta vaikka ne on käyny salilla paaaaljon kauemmin kuin sä. Ne ei oo onnistunu siinä ite mitä sä yrität, joten ne ei halua sunkaan onnistuvan. Mun mielestä oot tehny tosi hienoa työtä ja onnistunut. Ammattilaisetkin sanoo että tälläisen elämän muutoksen, ja treenaamisen, ei pitäis tapahtua yhtään sen nopeemmin kuin sä oot sitä toteuttanu. Mieli ei nimittäin seuraa liian nopeaa kehonmuutosta perässä ja seurauksena on syömishäiriö. Sä oot terveellinen esimerkki siitä miten siirtyä tavallisesta terveellisestä elämästä fitness elämäntapaan. Oot just täydellinen. Täydellinen olisit vaikka muuttuisitkin :) toivottavasti silloin olisit myös itsevarmempi. ♡Alina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten mahtava kommentti, kiitos hurjasti! :) Ja onneksi mä itse tiedän treenaavani kovaa, vaikka muutokset tuleekin hitaasti :) Ja oikeastaan hyvä niin! Tietää ainakin, että keho kestää :)

      Poista
  22. Jos mun kommentti tuli kahdesti nii eka on vajaa koska tää sekoilee jotain :D

    VastaaPoista
  23. onnistunu just hyvin :) oot terve esimerkki siitä miten elämän suunta käännetään oikealla tahdilla fitness elämäntavaksi. Ammattilaiset sanoo että tälläsiä muutoksia ei edes saisi tehdä nopeampaa kuin sä teet vaikka se mahdollista oliskin, nimittäin pää ei seuraa muuttunutta kehonkuvaa perässä ja seurauksena on syömishäiriö. Oot just täydellinen sellaisena kuin oot äläkä anna kenenkään uskotella muuta! Jos et oo itelles vielä täydellinen niin aina voi kehittyä, mutta vaikka muuttuisitkin, olisit edelleen täydellinen ♡Alina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu! :) Kiitos vielä tosi paljon! <3

      Poista
  24. Jestas mitä lässytystä... blaablaablaablaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tiesin että tällänen kommentti tulee :D Meinasin tonne loppuun laittaakin, että tiedän että tästäkin postauksesta joku keksii pelkkää negatiivista. Joko että haen sääliä ja huomiota tai että teksti on liian tylsä ja pitkä ja liian vähän kuvia :D

      Poista
  25. Aivan upeeta tekstiä! Pisti miettimään että kuinka totta tuo onkaan että vaikka tekisit mitä, aina joku keksii keinon valittaa asioista. Haluan vaan sanoa että olet Silja ihana ihminen juuri tuollaisena♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä se... Ihanaa kuulla, kiitos paljon! <3

      Poista
  26. Myönnän, että olen yksi näistä tuntemattomista, jotka on puhunut susta "pahasti". Tää teksti kuitenkin avasi mun silmät ja tajusin, että ihan tavallinen ihminen sinäkin oot. Eihän kukaan ihminen oikeasti ole täydellinen? Tajusin myös, että sun elämässäs on paljon samoja asioita kuin omassani, eikä itsestä ainakaan tuntuisi kivalta, jos joku arvostelisi ilkeillä kommenteilla.
    Nyt osaan katsoa sua täysin uudella tavalla, sekä tietysti muitakin ihmisiä ympärillä ! Aivan mahtava postaus ja paljon tsemppiä sulle ! :--) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, just sun takia mun kannatti kirjoittaa tää teksti! Ihan mahtavaa, että pystyit tajuamaan tuon! :) Sillä ei ole väliä, mitä taakseen jättää, vaan päättäkö menneisyyden vuoksi muuttaa nykypäivää parempaan suuntaan! Kiitos kommentista ja kaikkea hyvää sulle! :) <3

      Poista
  27. vau. hienosti rakennettu teksti päänsisäisistä ajatuksista, upeeta että jotku uskaltaa tuoda julki tuollaisia asioita!:) tiedän monta henkilöä jotka pyörittelee silmiä sulle selkästakana tai muuten arvostelee, vaikkei sua edes tunne millään tasolla.. sun blogin perusteella oot kyllä niin aito, rohkea ja mahtava ihminen, aivan ihailen sun tota luonnettas! Jatka samaan malliin ja koita keskittyä niihin ihmisiin jotka hyväksyy sut omana itsenäs, vaikka niitä ihmisiä oliskin vain vähä nii laatu korvaa määrän, muista se :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se melko vaikeeta oli kirjoittaa, mutta koin, että nyt on vaan pakko! :D Nimenomaan noin! Kiitos tosi paljon! :)

      Poista
  28. Tajusin itte jo 8v ettei musta tykätä, tein sitte mitä tahansa. Aloin tehdä tasan niitä asioita, joista pidin, koska tiesin, että oon hullu joka tapauksessa. Ei sillä että se olis aina ollu helppoa, ei missään nimessä, mutta ei ainakaan oo tinkiny mistään itselle tärkeästä. Ihan joka lause mitä kirjotit, tiiän miltä se tuntuu. Mä en treenaa, mutta mulle tärkeitä juttuja on maalaaminen, kirjoittaminen, musiikki, teatteri etc enkä missään niistä koe olevani niin hyvä ku haluaisin. Ota se minkä haluat, nainen, siitä saa voimaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein ite kans jo ton valinnan ala-asteella ! :D Kiitos paljon kommentista, tsemppiä sullekin jatkoon, ollaan ylpeitä siitä, että uskalletaan olla mitä ollaan! :)

      Poista
  29. Mahtava teksti Silja! Ymmärrän hyvin et haluat laittaa lihas kehittymisestä kuvia, koska itse harrastan sitä aika paljon ja päivittäinkin vaikka ei ne päiväs kasva eritryisemmin, heh! Olen vain kerrankin ylpeä itsestäni kun olen päässyt jokseenkin tavoitteeseen, vartaloni näyttää suht hyvältä, enkä ole niinkään pullea enää. Varmasti moni naureskelee ja puhuu paskaa munkin lisäämistä kuvista instagrammiin, mut sama se mulle! Ajattelen että heillä itsellä ei ole motivaatiota tehdä töitä vartalonsa eteen:) Hyvää Joulua ja jatka samaan malliin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon ihaillu sun kuvia! :) Kiitos kommentista ja samoin! <3

      Poista
  30. Aivan loistava postaus, ei voi muuta sanoa !! Hienoa tekstiä, monet ei tälläseen pysty ja loistavaa että pystyit ja oikasit joidenkin väärän ajatusmaailman susta ! :)

    VastaaPoista
  31. Tää postaus oli ihan älyttömän rehellinen ja ihana. Mä oon sut vaan kerran nähny, mutta huomasin heti että sä oot OIKEESTI tommonen puhelias hölösuu ja omaat suuren sydämen. Suomalaisessa kulttuurissa ja no ehkä muutenkin - saa helpommin hyväksyntää kun kertoo niistä heikoimmistakin jutuista ja varmistaa sitä kautta, että tuokaan ei vahingossa ajattele että mulla pyyhkisi liian ''hyvin''. Ilman unelmia ei oo elämää. Ei oo päämäärää. Ei mitään mikä kannattelisi. Tsemppiä kaikkeen mitä teet ja unelmat onnistuu ku niihin uskoo. <3 Näin mäkin ajattelen ja aion tehdä. :) Pusuja ja halauksia sekä ihanaa joulua sulle Silja! Stay strong

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Ina, oot niin ihana!! Ois kivaa nähdä taas :) Ja kiitos! <3

      Poista
  32. Ihana teksti, sait mulle kyyneleet silmiin :-D pystyn samaistumaan tuohon, ettei ole kuin vanhemmille se tärkein. Ja sekin tärkeys jaetaan minun ja kahden siskon kesken :D ja myöskin sanoit että jos olisit laiha niin olisit sitä ja tätä ja tuota. Olen luonnostani pienikokoinen ja sitä olen joka suuntaan. Asiasta saan lähinnä kuulla koulun jätkiltä, kuinka olen lauta, jälkeenjäänyt ja aivan lapsi vielä. Se tuntuu pahalta, mutta itsestä täytyy vain löytää hyviä puolia ja keskittyä niihin. Vaikka olenkin hyviä puolia itsestäni löytänyt, peiliin katsoessani toivon olevani joku aivan toinen ihminen. Toivoisin olevani niinkuin sinä: naisellisen näköinen jolla on ihanat kasvonpiirteet ja nätti hymy! Tsemppiä sinne ja hyvää joulua! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kyllä ymmärrän sua! Ja voih :'D Kiitos oikein paljon! <3 Sulle myös!

      Poista
  33. Mä kans oon aikalailla samoilla linjoilla ku moni edellinen kommentoija, mä oon kans nähny sut aivan eri valossa ennemmin ihmisten puheiden perusteella, niin valitettavaa ku se onki että vetää johtopäätöksiä toisten puheista ja niiden ansiosta tuomitsee jonku toisen ihmisen tutustumatta. Mutta tän sun blogin myötä ja toki tämänki kirjotuksen susta sai ihan eri kuvan. :) Ja mä kyllä uskon että sun kohdalla moni noista sun anonyymeistä vihaajista on sulle kateellisia, ja usein tollaset ihmiset on lähempää ku uskotkaan jotain tuttuja, entisiä kavereita, tutuntuttuja jne... Sulla on monta asiaa mistä moni vois kokea olevansa kateellinen, oot kaunis, sulla on tavoitteita joita sä oot lähteny rohkeesti tavoittelemaan ja saanu jopa tuloksia, moni ei siihenkää pystyisi! Toiset ihmiset kokee joksiki elämäntehtäväkseen sen että niillä on oikeus jatkuvasti arvostella ja kertoa mielipidettänsä toisille tärkeistä asioista, ja netissä etenki kun on asettanu ittensä ja elämänsä "julkiseksi" toiset kokee että niillä on oikeus arvostella sit ihan miten vaan ja etenki tälläses blogis ku on anonyyminä helppo suoltaa vaikka mitä törkeyksiä vaan että sais nostettua muka itteänsä parempana jollekki jalustalle ja tehä toiselle pahan mielen yrittämällä murskata toisen itsetuntoa.. Mä oon sitä mieltä että sun ei kannata edes tuhlata aikaas yrittämällä todistaa tommosille ihmisille mitään siitä kuka sä oot tai mitä sä haluat jotka vaan alusta lähtien on ottanu tehtäväkseen sen että ymmärtää tahallaan kaikki sun sanomises ja tekemises väärin ja käyttää niitä sua vastaan, vaan oo rohkeasti se mikä oot ja tee mitä tykkäät ja tavoittele kaikkea mistä unelmoit!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhut kyllä niin asiaa tässä! :) Kiitos tosi paljon kommentista <3

      Poista
  34. oon lukenut sun blogia aikalailla alusta asti ja nyt ekaa kertaa kommentoin :) tää teksti on kirjoitettu todella hyvin ja sai mut miettimään. oon nähnyt sut pari kertaa ohimennen ja kuullut susta juttuja ja niiden juttujen pohjalta muodostanut susta vähän negatiivista kuvaa. mutta tän kirjoituksen luettuani tajusin että oon ollut aika väärässä sun suhteen! oot rohkea kun kirjoitat näin avoimesti tänne ja samaistun todella monessa kohdassa suhun. olen itse myös sellainen että haluan ajatella mahdollisimman positiivisesti asioista ja ihmisistä ja nyt varsinkin ajattelen niin myös susta :) jatka samaan malliin negatiivista kommenteista huolimatta, aion jatkossakin lukea sun blogia ja nyt varsinkin innokkaammin koska ennakkoluulot sua kohtaan on kadonnut. :) hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihanaa kuulla! :) Kiitos oikein paljon ja hyvää joulua sullekin! <3

      Poista
  35. Cheer up princess, your tiara is falling ♥

    VastaaPoista
  36. Aaa!! Tää oli niin hyvä teksti! Hyvää joulua sulle:---)

    VastaaPoista
  37. Siis mä ekan kerran ku luin sun blogia, mä vaan ajattelin että huoh mikä kermaperse yms tiiät varmaan :D kavereittenkin kanssa jopa puhuttiin tästä blogista pahaa.. Sit mä aina ootin sun uutta blogimerkintää et pääsisin lukee sen ja "nauraa" ..mut sit älysin jossain vaiheessa et mä oikeesti aloin tykätä susta, sun luonteesta,sun positiivisuudesta ja olin sun teksteihin kirjottanu kivoja kommentteja. Sit mun kaverit joiden kanssa aina puhuttiin pahaa myönsi mulle sen saman :D nyt me yhessä aina ootetaan sun blogimerkintää ihan innolla, siks ku haluaa kuulla mitä sulle kuuluu! Sä oot ainut bloggaaja kenen merkintöjä jaksan lukea ja seurata. Sä oot upea ihminen! Kaikkee hyvää sulle ja sun perheelle <3

    sitäpaitsi..
    "When we hate people, we think it's just because we hate. But it is not. It is because we scare"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, niin ihanaa kuulla tommosta ! :) Mahtaavaa, että ootte osannu ite tutkiskella omaa käytöstä, ja muuttua sen pohjalta, se on tärkeetä! Kaikkea hyvää myös teille ja hyvää joulua! <3 Kiitos!

      Poista
  38. Ihana tää teksti ja tsemppiä treeneihin. :-)
    Saan aina sun treeni postauksista energiaa ja motivaatioo salile omaan projektiin. Jatka samaan malliin ja oikein hyvää joulua :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi mahtava juttu! :) Kiitos tosi paljon ja tsemppiä ja hyvää joulua myös sulle! :)

      Poista
  39. Oikeasti tää teksti oli aivan ihana , jos nyt niin vois sanoa :) Ja tunnistin niin paljo omaan elämään liittyviä asioita , että ei oikeen itsekkään meinaa sitä uskoa ! Mutta mulle tää oli vaan suuri rohkaistus olla sitä mitä olen , koska olet niin paljon samanlainen ja pysyny noin vahvana kaikesta huolimatta. Oikeesti oot todella vahva ihminen , sanokoot muut mitä tahansa. Kateellisia ovat vain.
    Mutta paljon tsemppiä treeneihin , hiljaa hyvä tulee :) Ja pysy omana ihanana itsenäs ja hyvää joulua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi paljon kommentista! Hyvää joulua sullekin! <3 :)

      Poista
  40. Varmasti paras kirjoitus minkä muistan blogistasi lukeneeni ja muutti kyllä paljolti käsitystäni sinusta. Sen perusteella mitä olen sinua nähnyt on kyllä saanut kuvan että sinulla ei varmaan ole ikinä huonoa päivää vaikka kaikilla joskus on huonotkin päivänsä. Itseäkin ärsyttää nämä pikkusielut joilla ei tunnu olevan muuta tekemistä kuin arvostella muiden tekemisiä. Mitä se heidän elämään liikuttaa mihinkään suuntaan jos toinen käy esimerkiksi salilla, tai toisen vanhemmilla on enemmän rahaa antaa lapselleen mitä tämä tarvitsee. Näillä kirjoituksilla, voimia treeneihin ja hyvää joulua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon!:) Samoin hyvää joulua sinulle! <3

      Poista
  41. Wou Silja!! Ihan mahtava teksti, faktaa joka sana. Tollasen aidon, positiivisen ja vahvan kuvan mää oon susta saanukki muutaman kerran jälkeen mitä nyt ollaan nähty. Pysy tollasena ihanana itsenäsi :-) -iita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Iita! :) Säkin oot huippu tyyppi ja haluan ehdottomasti tutustua suhun lisää! <3

      Poista
  42. vau silja! aluks en meinannu ollenkaa jaksaa lukea tätä pitkää tekstiä mut lopuks uppouduin iha täysin ja tää oli tosi hyvä ! mulla on kans ollu aijemmi susta väärä käsitys mut oon ruvennu tajuamaa että oot oikeasti tosi mukavan olonen! :)

    VastaaPoista
  43. SIIS APUA VAU SILJA KUINKA UPEAA... Jotenki läpinäkyvää että kirjotit tän vaan siks että saisit lisää huomiota ja kommentteja :D nauran

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä nauran sille, ettet tainnut edes lukea koko postausta, tai ainakaan et sisäistänyt siitä sanaakaan :)

      Poista
    2. Mikähä sun ongelma mahtaa olla? Siellä ruudun takana taitaa olla joku kakara, joka ei tajua koska kuuluu pitää turpa ummessa. Lapsellisuuden huippu kun toinen kirjottaa näin vakavasta aiheesta ja sä tuut tänne lässyttämää jotaki paskaa. Oksettavaa suorastaan!!
      Silja, vaikutat tosi huippu tyypiltä! Älä anna kenenkään pahoittaa sun mieltä. Ja joskus voi vastata noille anoille myös törkeesti, jos sieltä ei oikeesti tuu mitää muuta ku pelkkää haukkumista. Kommentoin vähän vanhaa julkaisua, mutt löysin blogisi vasta äskettäin ja oon lueskellu melkei kaikki kirjotukset läpi:)
      Oot tosi mahtava mimmi, jolla on upee kroppa,♡ älä vähättele sitä. Kaikkea hyvää sulle jatkossa ja mä pysyttelen aktiivisena lukijana!

      Poista
    3. Sori mä näin sun kommentin vasta nyt!! Voi kun näkisit tän :D Mutta kiitos ihan tosi paljon sun ihanasta puolustavasta kommentista <3

      Poista
  44. Älyttömän hyvä postaus! Tosi taitavaa tekstiä :)

    VastaaPoista
  45. Vahvat persoonat puhuttaa ihmisiä, ja varsinkin silloin, kun muiden puheet ei lannista puhumisen kohdetta, vaan hän jatkaa omaa tekemistään ja omana itsenä olemistaan. Sehän oikeestaan ruokkii niitä puheita. Hyvä teksti ja hyvä asenne! -Satu Sistonen

    VastaaPoista
  46. Tämä oli tosi hyvä teksti ja kuten edellä olevatkin ovat sanoneet niin tämä avasi silmäni! Olen lukenut blogiasi yli vuoden ja en voinut mitään kun alussa sain sinusta lellityn kuvan ja kuulin sinusta myös sellaisia juttuja. Nyt olen alkanut huomaamaan sinussa koko ajan muutosta ja varsinkin tämän tekstin jälkee ajattelen että olet kasvanut ihmisenä etkä ole enään samanlainen joka olit silloin mutta monelle on jäänyt sellainen kuva sinusta. Mahtava teksti ja uskalla olla oma itsesi, koska kukaan muu ei voi olla sinä! :)

    VastaaPoista