tiistai 17. kesäkuuta 2014

Ylioppilasjuhlat 2014

Taas kerran, parempi myöhään kuin ei milloinkaan ;)

30.5 lauantaina heräilin hyvissä ajoin Nellin kanssa, syötiin aamiaista ja laittauduttiin. Nelli suuntasi auttelemaan Nellyn luo juhlien laitossa, minä Areenaan seuraamaan lakitusta. Nellyn äiti ja isovanhemmat olivat napanneet aika hyvät paikat miksauspöydän takaa, ja siinä oli vielä tilaa minullekin. Lakitettavia oli vajaa 300, joten toimitus kestikin parisen tuntia.

Kun uudet ylioppilaat olivat saaneet lakkinsa, ajelin suoraan Nellylle, missä aloiteltiin juhlia pienemmällä porukalla, koska loput oli kutsuttu vasta kolmeksi. Nellyltä ajelin Lauralle, missä istuskeltiin ja syöpöteltiin Manun kanssa. Lauralta Empulle, jonne tuli sitten muitakin kavereita Emppua juhlimaan. Empullakaan en kauaa kerinnyt olla, kun taas jo piti jatkaa matkaa kotiin, missä porukat nappasivat mut kyytiin ja tiputtivat Julian luo. Siellä taas tovi ja taas matka jatkui kohti Juulin mummolaa, jossa oli vuorostaan siis Juulin juhlat. Sieltä Peksin kyydillä Juulin kanssa Seinäjoelle ja valmistautumaan päättäri-iltaan. Ja kyllä, söin jokaisessa viidessä paikassa suolaista ja makeaa, oli pikkuisen tukala olo tuon illan jälkeen :D

Loppu ilta meni aloitellessa Nellyn luona ja muiden jatkaessa Karmaan me lähdettiin Nellin kanssa viettämään iltaa Sonjan, Saaran, Teemun ja Axan kanssa! Nälän yllättäessä suunnattiin Heseen, ja pienessä hiprakassa ne mauttomat ranskikset olivat kuin suuri juhla-ateria :D Nelly ja Emppu liittyivät myös seuraan, kun Karma oli jo nähty:) Huippu päivä kokonaisuudessaan!


All red everything - Päivän look!



Softengine veti myös pienen yllärikeikan juhlassa!









Iita, Laura ja Manu

















Kisses, Silja





16 kommenttia:

  1. Onko nää kuvat sun kameralla otettuja? Tosi hyvälaatuisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on :)! Asetuksina automaatti ilman salamaa :DD Mutta toi sää oli tosi optimaalinen kuvailuun!

      Poista
  2. Hei. Ymmärätkö ollenkaan, kuinka vakava syytös on kertoa täällä julkisesti ravintolan nimen ja päivämäärän kera, että olet ollu siellä alaikäisenä juhlimassa? Seinäjoen ravintoloissa on juuri kiertänyt tarkastajia, ja jos olisit kärähtänyt sisältä sidukan kanssa, olisi ravintolalta mennyt luvat saman tien, ilman mitään varaa selittelylle. Samalla monelta ihmiseltä tulot kuukausiksi ja vastaavalta jopa työpaikka alta, sekä mahdollisuus tehdä samaa työtä muutamaan vuoteen. Alaikäiselle tarjoilu ei ole ollenkaan kevyt rikkomus.

    Jos Karma on kerran niin tärkeä paikka, että sinne pitää jo alaikäisenä päästä, arvostaisit sitä (ja itseäsi!) sen verran ettet kertoisi julkisessa blogissasi heidän rikkovan lakia. Ainahan on joku joka sinne pääsee livahtamaan, mutta yleensä tajutaan olla mainostamatta asiaa. Jos joskus pääset yökerhoon töihin kuten olet toivonut, tulet ymmärtämään etteivät alkoholiluvat ole itsestäänselvyys tai rikkeet leikin asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En väitä olevani tämän suhteen puhdas pulmunen, hyviä pointteja, MUTTA en siis ole tässä tekstissä sanonut olleeni Karmassa, enkä siellä myöskään ollut :D

      "ja muiden jatkaessa Karmaan me lähdettiin Nellin kanssa viettämään iltaa Sonjan, Saaran, Teemun ja Axan kanssa!"

      Muut siis menivät Karmaan, emme me :)

      Poista
    2. ano lukisit tekstin kunnolla ..

      Poista
  3. Hei silja, tykkään tai no... Tykkäsin todella paljon blogistasi ennen. Minusta nyt vain on kurjaa kun päivityksesi tuntuvat niin väkisin väännetyltä ja niitä tulee niin harvakseltaan ja myöhässä. Tiedän että olet varmasti saanut blogisi kautta paljon paskaa niskaan ja kateelliset anot huutelevat mitä sattuu, ja se on varmasti laskenut motivaatiotavi pitää tätä blogia yllä. Varmaan kesälomakin tekee oman tehtävänsä, silloin on muutakin tekemistä kuin päivitellä blogia. Mutta koska sinulla on oma lukijakunta, olisi minusta vähintäänkin reilua ilmoittaa heille, jos pidät täällä blogin puolellakin lomaa, pidät koko blogista taukoa tai lopetat koko bloggaamisen. Kenenkään mielestä ei ole miellyttävää lukea väkisin kirjoitetun tuntuisia blogikirjoituksia, ja tuskin se sinullekkaan mukavaa on. Oletko siis harkinnut koskaan pitäväsi taukoa blogistasi?
    Tauon pitäminen, ja siitä ilmoittaminen ei olisi siis pahasta. Tauon aikana pystyisit järkevästi ajattelemaan, että haluatko vielä blogata, onko sinulla motivaatiota siihen ja jaksatko sitä, kun mietitään sen hyviä ja huonoja puolia. Jos päättäisit tauon jälkeen jatkaa, olisi päivityksienkin tekeminen sekä sinulle että meille lukijoille antoisampaa.
    Mitä ikinä aijotkin, niin sanon että olet viehättävä ja kaunis nuori nainen ja toivoisin todella, että saisit jostain motivaatiota jatkaa aktiivisena bloggaajana.
    Hyvää juhannusta ja kesän jatkoa sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos asiallisesta kommentista!:) Olen todella pahoillani että postailen melko harvoin nykyään, ja jos postaukset tuntuvat väkisin väännetyiltä. Kun tilanne on se, että ENNEN väänsin väkisin näitä postauksia, yömyöhään, ihan vain että sain postauksen julkaistuksi. Nyt olen ruvennut postailemaan fiiliksen mukaan, ja vain silloin kun on jotain kirjoitettavaa ja kuvia! Yksi on kans se, etten jaksa enää hillua joka paikassa sen kameran kanssa.. :D

      Poista
    2. Olen täysin samaa mieltä.. Olen lopettamassa tämän blogin seuraamisen kun ei enää tule semmoista jes oli hyvä postaus. En halua millään pahalla sanoa mutta myös Silja asenteesi tähän blogiin on muuttunut ja toivon sulle kaikkea hyvää! :)

      Poista
    3. Ymmärrän täysin, oon itekkin lopettanut monen blogin lukemisen siitä syystä, monia jotka ovat olleet joskus lemppariblogejani :) Onneksi otan tosiaan tämän blogin nykyään kevytmielisemmin, niin ei stressaa se jos lukijoitakin lähtee. Toki olen iloinen jokaisesta joka jaksaa seurata :)

      Poista
  4. Kyllä sä oot aiemmin täälä blogissa kertonut olleesi baarissa. Et ehkä karmassa, mutta tampereella taisit ainakin olla baarissa ja täälä siitä kerroit. Myös usein on kuvia kun ravintolassa nautit viiniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "En väitä olevani tämän suhteen puhdas pulmunen" lukekaa nyt tosiaan näitä juttuja hyvänen aika :D

      Poista
  5. Heh onpa sulla jalat kun pöllit:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedetään, onhan ne lyhyet ja paksut, mutta saitkos suuren nautinnon kun pääsit heittämään ilkeilykommentin anonyyminä?

      Poista
  6. Oletko, Silja, kuullut sananlaskua "Kateus vie kalatkin järvestä"? On mielestäni outoa, että joku kommentoi toisen ulkonäköä NIMETTÖMÄNÄ. Olisi mielenkiintoista nähdä, millaisia luuserivätyksiä tuollaiset ihmiset ovat ihan livenä. Terveisin: Minna-tätisi.

    VastaaPoista