keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Sauna Open Air 2013

WOOOOOOW!! Ihan sanoinkuvaamattoman huikee fiilis vielä nän keskiviikon puolellakin! :D Mun reissu Tampereelle oli aivan mahtava :) Pahoittelut kuvien huonosta laadusta, melkein kaikki otettu kännykällä!

Taas kerran myöhästyin melkein junasta, kun ryntäsin asemalle puoli kahdentoista jälkeen. Siitä alkoi leppoinen junailu kohti Tamperetta ja Sauna Open Air -festareita. Lähdin tälle reissulle siis ihan yksikseni, sillä en saanut ketään lähtemään mukaan :D Näin jälkikäteen ajateltuna hyvä näin, sillä oli ihanaa viettää ihan omaa aikaa vain itselleen. Ja tietenkin on ihan omanlainen kokemuksensa mennä yksin festareille :)


Tampereelle päästyäni aloin kipittelemään kohti Sokos Hotelli Ilvestä, josta mulla oli varattuna huone. Sain siellä aivan loistavaa palvelua, ja mun huone oli upgradettu tavallisesta huoneesta superior huoneeksi! Aika mahtavaa :) Olin niin ajoissa paikalla, ja niillä ruuhkaa festareiden takia, että en saanut huonettani vielä ja päätin lähteä etsimään ruokapaikkaa. Sunnuntaina päivällä ei hirvesti ole paikkoja auki, mutta kun näin horisontissa lemppariravintolani Näsinneulan, päätin soittaa ja varata pöydän :) Bussia olisin joutunut odottelemaan puoli tuntia, joten mikäs siinä kauniissa säässä laittaa tossua toisen eteen muutama kilometri, ja nälkäkin vain kasvoi :D Ruoka Näsinneulassa oli tavalliseen tapaan täydellistä ja palvelu loistavaa!







Kun olin käveleskellyt takaisin hotellille, oli huoneeni jo valmis ja pääsin tekemään loppusilaukset ulkonäön suhteen ja katselemaan huoneen ikkunasta suoraan festaripaikalle. Kuuntelin vielä hetken illan esiintyjiä Spotifystä ja otin rennosti, ja sitten suuntasin festarialueelle. Festarit oli sijoitettu jalkapallostadionille, mikä oli mielestäni oikein toimiva valinta pienille festareille!







Festarit etenivät mukavasti, jutustelin sanan sielä ja sanan täällä muille raskaamman musiikin ystäville, nautin säästä, fiilistelin etäämmältä Hardcore Superstaria, vähän jo tunnelmaan pääsi Sabatonin vetäessä, ja siitä sopivasti pääsin pujahtamaan ehkä parhaalle paikalle, ihan eturiviin ja keskelle! Noin tunnin seisoskelu ja ympärillä oleviin ihmisiin tutustumista ja sitten päästiinkin itse asiaan eli Volbeatin keikkaan, joka oli muuten ihan sairaan hyvä! Olin tsekkaillut jo etukäteen settilistan, joten tiesin mitä odottaa ;) Keikka sisälsi kurkku suorana "laulamista", niskat _jäätävän_ kipeiksi moshaamista, jalat muusiksi pomppimista ja tanssimista, kädet veltoiksi joraamista ja lopuksi vielä nappasin Michaelin eli laulajan plektran! :D Jos joku sattui olemaan keikalla, niin näitte mut todennäköisesti siinä kohdassa, kun kaikkia naisia kehotettiin nousemaan lähimmän miehen hartioille, ja mä olin siinä edessä keskellä varmaan heti ensimmäisenä semmosen 190cm pitkän tyypin harteilla :D











Keikan jälkeen lompsin hotellille, kävin syömässä alakerran Amarillossa, lotrasin tulikuumassa suihkussa varmaan tunnin ja pujahdin mukavasti peittojen alle. Aika täydellinen päivä vai mitäs sanotte? ;) Maanantaina mulla oli vielä hetki aikaa kierrellä kauppoja, ja myöhästyin taas melkein junasta :--D Innolla odotan kesäkuun muita festareita nytten kun fiilikseen on päästy!!


Ostokset: Rintsikat ja yöhousut Sokokselta, kummatkin about 20e
Näitä odotellessa! :) 










Kisses, Silja..... \,,/ !!

37 kommenttia:

  1. Olisin kaas kovasti tonne halunnu! Mutta kesätyöt... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmi! :< Itellä on onneks melko vapaat työajat :) Etköhän säkin vielä jonain vuonna pääse!

      Poista
  2. Yksin keikoilla ja festareilla on ihan oma juttunsa oikeesti! Ei sillä että sillä olis mulle ikinä kauheesti väliä onko mulla seuraa vai ei :DDD Mä oon varmaan paskinta keikkaseuraa ikinä koska en todellakaan huomioi ketään kavereita ikinä keikan aikana ku oon vaan niin sitä musiikkia ja se musiikki on mua. Sosiaaliset taidot jne :---D

    Ps miten et oo ottanu provinssilippua ku sunnuntaille whaaa? Hurr Mew perjantaina, itkettää jo valmiiksi hurrhurr rakastan elämää hurr.
    Pps en saa unta ja oon ihan sekaisin ja niin on tää kommenttikin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ihana Juli!! :D Mutta taidan olla ite vähän samanlainen :--) Ja Mew on hyvä mutta en kuuntele! Ja sunnuntai oli tietty must koska lemppari In Flames!!!

      Poista
  3. Oliks ton pooijan nimi tommi? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun sanoit, niin tuli semmone tunne että tais olla :D

      Poista
  4. Siis Ilves on parhautta ja varmasti tosi mukava kokemus ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, oon ollu sielä monen monta kertaa yötä ja aina vain positiivisia kokemuksia! :) Oli kyllä ja kiitos kommentista ;)

      Poista
  5. sä oot ihan loistava tyyppi!! ja tää postaus oli niin hirmu kiva, et olisin jaksanu lukee sen loppuun vaikka se olis ollu 500km pitkä :Dd

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha voi että miten kivaa kuulla!! :) Kiitos paljon <3

      Poista
  6. Vau en ois kyllä ite uskaltanu mennä yksin festareille! Varsinkin kun tulee mieleen, että kaikki osallistujat on sellasia pelottavia pitkätukkia ja partatyyppejä :D (joo en oo ennakkoluulonen tai mitään =D) Mut sulla on kyllä vaikuttanut olevan tosi kiva reissu ja varmasti rentouttavaakin toisaalta tollanen yksinolo :)

    Ai että kun aloin odottaa omia festareita entistä enemmän! Ihanaa kesää sulle ja toivottavasti kaikki festarit, joille osallistut, on yhtä onnistuneira, kuin tämä :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah oli kyllä mukavaa! :) Mulla ei sinänsä oo noita ennakkoluuloja, kun tiiän että ne on ihan vaan samanlaisia tyyppejä kun kaikki muutkin ja niillä on vaan samanlainen musiikkimaku kuin mulla:-) Mutta on mullakin ihan vähän ennakkoluuloja semmosta jou madafakas badass rapfestarikansaa kohtaan :D

      Mille festareille oot menossa? :) Kiitos paljon ja samoin sulle!! <3

      Poista
    2. No Kalajoella oon kaikki kolme päivää ja se uus Solar Sound pitää mennä varmaan katsastamaan yhtenä tai kahtena päivänä :) Enempää ei kukkaron nyörit oikein anna periksi, Weekendiin olis esim. ollut kiva mennä ja Provinssiinkin, mut piti valita tärkeimmät =)

      Poista
    3. Juu, välillä on pakko priorisoida! :) Itekin jouduin valita viikonlopun suhteen Tuskan ja Rock the beachin väliltä, mutta Tuskan esiintyjät vei voiton! :)

      Poista
  7. Te kaikki 10 ihmistä jotka ootte jo kysyny samaa asiaa, voitte ihan rauhassa miettiä julkaisisitteko itse samoja kommentteja ja teen sen oikeastaan muiden, en itseni takia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täh? :D mitä asia koskee! Ai että olikko gänäs :D

      Poista
    2. Ei, vaan viidettä kuvaa :-)

      Poista
  8. paljon maksaa pelkkä sali lady linella? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin mä en ymmärtänyt tätä kysymystä :D Jos tarkoitit että kerran käynti, niin se taisi olla jotain yli 10e. Jos taas tarkoitit että kävisit vaan salipuolella, mutta et halua pt-ohjelmia sun muuta, niin se ei ole mahdollista :D Sielä kaikki tavallaan kuului samaan pakettiin ja yhteen hintaan joka oli 69e kuukaudessa + aloitusmaksu :-) Homma on kyllä voinut muuttua sen jälkeen kun lähdin!

      Poista
    2. joo, siis tarkootin tota kerran käyntiä, eli siis, että voi käydä ihan siellä salipuolella :)

      Poista
    3. ja joo, muotoilin ton kysymyksen huonosti xD

      Poista
    4. Joo, eipä mitään! :D Se kerran käynti oli muistaakseni suht kallis..

      Poista
    5. hmm, no muistatko yhtää paljon olis maksanu, ku nettisivuilta en oo pahitteeks hintoja löytäny O_O

      Poista
    6. 18e lukee LadyLinen nettisivuilla, oli oikeestikki vaikeeta löytää! :D

      Poista
  9. Kuinka pääsit niikun alaikäisenä hotelliin yöksi?:) oliko sulla vanhemmat varannut sen ja sulla oli ne valtakirjat vai kuinka? Ja kuinka sitten ne kun kirjautuu sisään kun ne tietyt paperit pitää täyttää niin miten ne onnistui?:) ajattelin vain kun ollaan kavereiden kanssa menossa Helsinkiin ja hotellia vailla niin tietty ollaan alaikäisiä että..:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just niinkun tossa sanoit:) Ja paperien täyttö oli vain tavallisia yhteystietoja :)

      Poista
    2. Okei kiitti:) ja siis niihin ei tarvinut laittaa mitään henkilöturva tunnuksia tms?:)

      Poista
    3. Tarvii tarvii, mutta alaikäinen saa olla yötä hotellissa jos on se valtakrja :)

      Poista
    4. Juuri tuota samaa pohdiskelin, kun olisi kiva joskus mennä jonnekkin ilman vanhempia, enkä sitten ole ollut oikein selvillä tuosta voiko alaikäinen yöpyä hotellissa+että onko joka hotelissa tuo sama valtakirja käytäntö.. Miten tuo koko juttu käytännössä tapahtuu? (mitä pitää trhdä ensin, jne.)

      Poista
    5. No äiti varas mulle huoneen ja anto lapun mukaan, kun sitten kirjauduin hotelliin niin annoin sen lapun niille ja homma oli muuten aivan tavallinen hotelli check in :))

      Poista
  10. mikä volbeatin laulu on sun lemppari ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heitit pahan! Riippuu päivästä :D Sanotaas että The garden's tale, Lola Montez ja perus Fallen :)

      Poista
  11. ootko menos tuskaankin yksin? :) koska mä oon ja olis kivaa törmätä! :D

    VastaaPoista
  12. Oon menossa yhen Rickyn ja sen kaverin kans, mutta toki silti voi liittyä mukaan jos tahdot :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha no torellaki jos nään teitä ;D ootteko tulos sinne helsingin yleiselle leirintäalueelle yöks? :)

      Poista
    2. Jos tunnet mut niin laita vaikka viestiä fb :) Ei, toi yöpaikka on vielä sinänsä auki :)

      Poista