keskiviikko 1. toukokuuta 2013

HYVÄÄ VAPPUA!

Mä aloitin vappuni kunnon käsipuntilla uudella salilla, EasyFitillä. Se sijaitsee meidän kämpän vieressä, eli matkaa siihen on noin 100 metriä :D Päätin laittaa mun LadyLinen kortin vuokralle, kun se ei enää vastannut sitä, mitä salilta haen. Esimerkiksi mavessa loppuivat kilot kesken, koska sielä oli vain pieniä kevyitä tankoja, joihin mahtuu 8x 5kg kiekkoja ja sieltä puuttuu kokonaan kaikki taljat. Se oli ihan huippu sali silloin kun aloitin, ja oleellisin juttu oli laaja ohjattujen tuntien valikoima, mukavat ja viihtyisät tilat, ja nykyaikainen punttis. Nykyään olen kuitenkin jo pian melkein puoli vuotta käynyt enemmänkin vain puntilla, ja kerran viikossa zumbassa, jos sitäkään. Aloin kaipaamaan itse salista enemmän, ja tuntui että maksoin ylihintaa niin pienestä salipuolesta, kun jätin kaikki muut etuudet käyttämättä. LadyLine on yhteydessä EasyFittiin, ja kävin koittamassa sielä, ja tykästyin kovasti! Tasokkaat ja monipuoliset Technogymin laitteet, rauta ei lopu kesken, löytyy kuitenkin ip-sauna ja suihkutilat ja hinta on alle puolet LadyLineltä :)

Puntin jälkeen Nelly tuli meille, ja laittauduttiin yhdessä ja pisteltiin ruokia valmiiksi. Mimmu ja Juuli tulivat pian perästä ja ahmittiin vappuherkkuja ja jutusteltiin neljästään. Empun ja Larin piti tulla käymään myös, mutta heidän iltansa venyi ja me kerettiin lähteä jo tsekkailemaan millainen vappumeno Seinäjoella on. Olin tosi pettynyt! Odotin että puistossa olisi ollut porukkaa, torilla enemmän väkeä ja parempi vapputunnelma. Puistossa ei kuitenkaan ollut ketään, torilla ehkä 50 ihmistä, porukka ajelemassa rinkiä keskustassa tai jonottamassa Karmaan. Hetken jaksettiin pyöriä siinä, ja tulin kotiin jo ennen yhtä. Ensi vuonna kyllä hommaan jonkun mun kanssa porukalla viettämään iltaa Tampereelle tai Helsinkiin, missä vappu on selkeesti isompi juhla :) 

Tänään on ollut unelma vapaa päivä keskellä viikkoa! Heräsin vähän ennen kello 11 ja siitä asti olen maannut sängyssä kirjan, läppärin ja eilisten herkkujen kanssa, elikkäs piakkoin kellon ympäri :D Rakastan tälläisiä totaalisia rentoutumisia aina välillä! Mulla olis muuten tavoite olla syömättä mitään herkkua huomisesta lähtien yo-juhliin saakka, saas nähdä miten onnistuu! :D Mulla on muutenkin nyt meneillään kesäksi kuntoon tavoite, ja terveellisen ruokavalion lisäksi treeniä piisaa. Tavallisen saliohjelman mukaisesti viikossa 4 kertaa puntti, kerran ohjattu aerobinen, neljä kertaa koulun 70min liikkatunti, jolloin oikeasti treenaan niin täysiä kuin pystyn, ja juoksuohjelman mukainen lenkki viisi kertaa viikossa! Tätä siis viikko takana, viisi viikkoa edessä, ja sitten otan vähän rennommin :) 


Mä suosittelen tätä juoksuohjelmaa kaikille, joille se lenkkeily ei oo se ihan oma juttu! Mä oon juossu kolme vuotta sitten ton 10km, kaks vuotta sitten 5km ja viime vuonna juoksin tätä muutamia viikkoja. Saas nähdä, mihin tänä vuonna pääsen. Tää on siitä hyvä, että tuolta pystyy alottaa siitä, missä se oma taso on. Mä en oo käyny lenkillä taas vuoteen, joten itse aloitin viikolta kaksi. Tosi kätevä :) 

Vappu-look :) 
Selkeesti cheatmeal päivä :3 
rakkaita naisia <3 







Käykääs myös vastailemassa edellisen postauksen mielipidepostaus kysymykseen :)



Kisses, Silja

10 kommenttia:

  1. Vappuna kyllä saa unohtaa kaikki mahdolliset kesäkuntoon projektit ihan hyvällä omatunnolla ! =)Ja kiitokset tuosta juoksulinkistä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakin! :D Ollos hyvä vaan:-)

      Poista
  2. Toi juoksu ohjelma on sika hyvä! Oon itte käyttäny sitä kans. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on!! :) Etenki just mun laiselle laiskalle lenkkeilijälle... :D

      Poista
  3. Odotatko omiin yo-juhliin vai nyt tämän vuoden tuleviin yo-juhliin tuon herkkulakon kanssa :)?

    VastaaPoista
  4. Harmi ettei Lady Line enää ollu sun juttu, mutta sen ymmärtää kun kävit melkein vain zumbaamassa ja salin puolella, ite toivon että pääsisin jossain välissä paremmin sinne taas :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! :) Tsemppiä sulle treeneihin :)

      Poista
  5. oi toi juoksuohjelma sopii mulle..:DD jääny vähä lenkkeily täs talvella..... Ihanan positiivinen postaus:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niin on mullaki! :D Enkä lenkkeilly ees syksyllä, enkä viime kesänä:-) Hups!

      Kiitos Ninni!:))

      Poista