tiistai 23. huhtikuuta 2013

New hair - Finally!

Viimeinkin sain muutosta hiuksiini! Mulla on ollut elämäni aikana jos jonkin moista tukkavärkkiä, tykännyt vaihdella tyylejä pitkästä räiskyvän punaisesta permanentista vaaleaan polkkatukkaan. Nyt kuitenkin mulla on ollut yli kaksi vuotta tylsä, suora ja tumma tukka, johon on ollut helppo tilata klipsipidennykset. Nyt kuitenkin kyllästyin tähän tylsyyteen ja ainaiseen klipsutteluun, ja aloin tutkia muita pidennysmenetelmiä. Yleisesti teippipidennykset olivat saaneet huonoa palautetta, mutta HairTalkin pidennyksistä löytyi kaikkialta vain hyviä juttuja. Päädyin siis näihin! Selvittelin lähintä HairTalk -pidennyksiä tekevää kampaamoa, ja se oli Artistica Vaasassa. Samalla kun kävimme italialaisten kanssa Vaasassa, varasin sieltä ajan viime lauantaille kello 11.30.

Mulle oli vaikeaa mennä uudelle kampaajalle, sillä hiukset on mulle tosi tärkeä juttu, ja mun on vaikeaa tavallaan luottaa uuteen kampaamoon. Artistica vaikutti kuitenkin erittäin tasokkaalta paikalta, joten uskaltauduin uuden kampaajan käsittelyyn! Ensiksi multa värjättiin tyvikasvu pois ja teippejä alettiin teippailla kiinni. Näihin ei siis lisätty mitään liimaa, vaan kapeissa hiuslisäkkeissä oli ohut teippiosio. Mulle laitettiin oman tukan väristä tummaa, punertavan ruskeaa ja tumminta vaaleaa luomaan liukuvärjäys efektin. Oon ihan super tyytyväinen näihin ja nää on todellakin sitä mitä odotin ja enemmänkin! Noita teippejä ei tunne vaikka kädellä silittää päätä, ja ne on hyvin huomaamattomat. Hius on myös tosi hyvälaatuista :) Arvatkaa oliko vaikeaa mennä suihkuun ekan kerran, tuntu luonnottamalta olla niin pitkien hiusten kanssa suihkun alla, ja shampootakin jouduin ottamaan kolmesti lisää :D Suosittelen näitä kyllä kaikille, jotka etsivät vähän vahingoittavaa pidennystä, ja ovat valmiita panostamaan siihen!

Äiti maksoi pidennykset, ja pyysi etten mainitse hintaa blogissa joten toimin hänen toiveensa mukaan. Mulla kuitenkin roikkuu tällä hetkellä päässä mun lahja hyvin menneestä kouluvuodesta ja yhdistetty synttärilahja:D Jos joku on oikeasti hankkimassa näitä, ja hinnan tietäminen on tärkeää, niin voi tulla multa kysymään yksityisesti :) En kuitenkaan julkaise sitä tänne.


Tältä näyttivät mun hiukset kun istuin kampaajan penkkiin.
Hyvää palvelua!
Väri päässä

Pidennysten laittoa
Ja valmis lopputulos!


Käytiin vielä herkuttelemassa japanilaista kampaajan jälkeen äitin kanssa.

Nää hiukset tavallaan aukes kun nää ensimmäisen kerran pestiin, ja ovat nyt enemmän luonnollisen näköiset :)










Kisses, Silja

31 kommenttia:

  1. Voi vitsi! Sopii sulle tosi hyvin! Näytät Silja mahtavalta!! Kauanko kului aikaa pidennysten laitossa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kiitos! :) Siinä meni joku tunti ehkä :D En ole ihan varma:-)

      Poista
  2. upeesti sopii sulle kyllä!! mukavaa vaihtelua edellisiin, varmasti omasta mielestäsi mutta myös täältä ruudun toisella puolella ollaan kovasti sitä mieltä... :)!! aurinkoista kevättä :) jään suurella innolla seuraamaan blogiasi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi miten ihanan piristävä kommentti! Kiitoksia suuresti <3 :)

      Poista
  3. Sopii kyllä tosi hyvin sulle!! :)

    VastaaPoista
  4. haluan vain tietää(jos ihmettelet seuraavia);)

    oletko isossa tekemisissä entisen koulusi hennan kanssa?ymmärtääkseni hän on ollut sinulle hyvä ystävä?

    miksi haluat pidennykset?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On useampia Hennoja joita voit tarkoittaa :D Siis kahden Hennan kanssa ollaan ihan kavereita, ei me hirveemmin yhteyttä pidellä, mutta väleissä tietty :) Mutta sama juttu on käynyt monenkin Lapualaisen kohdalla, kun se näkeminen ei ole enää päivittäistä :<

      Hyvä kysymys! Haluan pitkän tukan ja olen kärsimätön odottamaan kasvua :D

      Poista
    2. tarkoitin kotalan hennaa,mutta juu kiitos vastauksesta.

      Poista
    3. kuinka voit julkaista täällä tälleen jonkun sun kaverin nimen ;o tietääkö hän että hänen nimi on täällä tällä lailla julki

      Poista
  5. Näyttää vähä feikiltä! Mut tärkeintä et ite tykkäät,ja toki kuvat varmasti vääristää. Levittyy väri tasaisemmin ja näkyy enemmän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei liukuvärjäys voi olla ikinä tysin aidon näköinen :) Mutta nää vähän 'avautu' kun kävi ekan kerran suihkus, js vähäsen aidomman näköset luvenä imo :D

      Poista
  6. mun mielestä noi hioukset on aidon näköset ku ne on tuolleen takana, mut sitte heti ku ne laittaa sivuille nii näyttää vähä pidennyksiltä, mutta hienot on ! :)

    VastaaPoista
  7. Juu oon samaa mieltä, ja siks yritän pitää näit takana :) Kiitoksia!

    VastaaPoista
  8. aivan ylihienot ne sun mustat kynnet mis oli se risti!! :Dd kävin just instatst kattomas :)!! me like

    VastaaPoista
  9. Ärsyttävää ku postaat niin harvoin ja tää on silti yks mun lempiblogeista:D jos sulla ei oo postaus ideoita,niin voisit vaikka tehä joskus vaan asupostauksiakin:) ihanat hiukset btw !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää ärsyttää kyl itteeki! :/ Sillon kun olis aikaa kirjotella niin en keksi aiheita/ei oo mitään kuvattavaa ja nytten kun olis aiheitä niin ei oo aikaa :D

      Kiitos kommentista! :)

      Poista
    2. Jep useemmin postailua ois jees! Eikä tarvi aina olla pitkiä,välillä voi tehä vaan jonku parin kuvan ja lyhyen liibalaaba mitä sun päivään / viikkoon kuuluu ja miten menee - postauksen nii ois kivempi lueskella täällä:) tykkään kans hirmusesti sun blogista ja käyn tyyliin joka päivä kattomas oisko uutta postausta tullu !:D

      Poista
    3. Kiitoksia! :)) Mun onkin pitäny tehä tässä muutama lyhyempi postaus, mutta aika ei ole riittänyt edes niihin! :D

      Poista