perjantai 20. heinäkuuta 2012

When tragedy strikes, I strike back!

Viime lauantaina oli Kainuun prikaatissa kotiväenpäivä. Mä heräilin 4.30 ja laitoin itteni valmiiksi, ja noin kello 6.00 Taavin vanhemmat ja sisarukset odotteli autossa meidän pihassa. Matka sinne meni yllättävän nopsaa, vaikka inhoankin pitkiä automatkoja. Kun päästiin sinne prikaatiin, etsittiin aluksi 1. Jääkärikomppania, missä Taavi on asepalveluksessa. Odoteltiin noin puoli tuntia, ja sitten taphtuma alkoi. Alkuun oli pieni infotilaisuus, sitten ruokailu ja lopuksi sai kierrellä alueella. Oli hauskaa nähdä, millasessa paikassa Taavi oikein viettää armeijansa!

Kun tultiin takaisin Lapualle, mä päätin lähteä Tangomarkkinoille. Olin tangoilemassa Iidan, Juulin ja Empun kanssa pääasiassa, mutta näin paaaljon tuttuja illan aikana. Ilta oli superhauska ja vasta aamuyöllä kömmittiin Iidalle nukkumaan, mutta jouduttiin heräämään jo ysiltä, kun mä heitin Iidan Lapualle töihin.

Sunnuntaina, kun olin heittänyt Iidan töihin, mulla alko kynsihuolto. Samaan aikaan Mimosa tuli lainaamaan multa mekkoa sen kaverin rippijuhiin. Kun mun kynnet oli saatu kuntoon, päätettiin lähteä Seinäjoelle Amarilloon syömään. Laitettiin ihan huvin vuoksi mekot ja korkkarit :) Mulle ei oo ikinä ennen tullut kukaan tuntematon kertomaan, että lukisi mun blogia, mutta meitä palveleva Amarillon tarjoilija yllätti mut iloisesti kertomalla lukevansa mun blogia! Se oli ihan huippu tunne, tulkaa vain muutkin rohkeesti puhumaan jos tunnistatte mut jossakin ;) Illalla ajeltiin vielä mahat täynnä meille ja pidettiin rento tyttöjenilta.

Maanantaina katottiin vielä pari leffaa, ja Mimosa lähti kotiin. Mä käytin ihan koko loppu päivän vaan rentoutumiseen ja loikoiluun, sekä lomailuun, joten maanantailta ei oo kumpempaa kerrottavaa :D!

Tiistaina aktivoiduin ja menin ensimmäistä kertaa koko kesänä salille, Tannisen ja Laitisen kanssa :) Ja sen kyllä huomas, etten oo urheillu pitkään aikaan, sillä en jaksanut tehdä läheskään niin paljoa kuin ennen :D Salin jälkeen käväsin suihkussa ja laitoin itteni, ja lähdin pitkästä aikaa abc:lle! Sielä oli kerrankin oikein porukkaa ja oli ihan rento istuskella taas sielä pitkän tauon jälkeen. Kun sieltä alkoi porukka lähteä, mä jäin ajelemaan vielä hetkeksi ja juttelin nopsasti parkissa Allulle, Jaamille ja Santulle.

Keskiviikkona mä ja äiti lähdettiin Ikeaan ostamaan kaikkea kivaa uuteen kämppään. Matkalla käytiin syömässä Trattoria -nimisessä ravintolassa Tampereen keskustassa. Ikeasta tarttui mukaan taas ihan kiitettävästi tavaraa, ja palattiin kotiin auto ihan tupaten täynnä. Heti kun päästiin kämpille, alkoi hirmuinen kantamisurakka. Äitillä oli kynsihuolto, joten jouduin kantamaan kaikki tavarat yksin...

Torstai jatkui muuttamisen merkeissä, ja kannettiin hiki hatussa tavaroita kämpille, ja mä kasailin Ikeasta ostettuja tavaroita. Käytiin myös pikaisesti kiinalaisessa syömässä. Illalla jaksoin vieä raahautua salille Iidan ja Juulin kanssa, ja seurana oli myös Henkka, Timo ja Kyde :)

Tänään oon koko päivän pakannu mun kaikkia pikkutavaroita ja vaatteita laatikoihin yms. Ja pian viedään nekin äitin kanssa kämpille :) Huomenna olis suunnitteilla tyttöjenilta Juulin ja Iidan kanssa uudella asunnolla!


Emppu ja Iida <3



Hajotin ton, hups :D Noo toivottavasti korjaukses ei mee kauaa!




Kynnet just ennen huoltoa

Nää on ne uudet :) 




Kisses, Silja





13 kommenttia:

  1. Hei laita kuvia mitä ostit IKEA:sta!!:-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne tulee aikalailla siinä samalla kun teen postauksen tästä uudesta kämpästä :)

      Poista
  2. noi vanhat kynnet oli mun mielestä kivemmat :) voitko tehdä postauksen siitä teidän uudesta kämpästä nyt kun remontti on vissiin valmis? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halusin tommoset oikein räväkät normien jälkeen :) Ja aion tehä kyllä postauksen sitten ku tää on lopullisesti valmis!

      Poista
  3. Noi uudet kynnet on aivan täydelliset!:)

    VastaaPoista
  4. En halua pahottaa mieltäsi, mutta varmaan tosi kurjaa teidä suhteelle että Taavi joutuu olemaan vuoden siellä kun jääkäri... ): noo mut tosi suhde kestää senkin ;)

    VastaaPoista
  5. oi, ihanat kynnet! ja mielettömän kaunis olet muutenkin :)

    ♥: jenni, www.once-real.blogspot.com

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Noh, kerrankin mulla on hyvä syy postaustaukoon... Me ollaan just muutettu ja täälä ei oo vielä nettiä, niin en saa sitä tehtyä :(

      Poista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista